Pasin Retkisivu
 
Retkelle lähelle ja kauas
 
Retkeily on mukava harrastus, joka antaa potkua myös silloin, kun ei ole mahdollisuutta päästä retkelle. Aikaisempia reissuja kelpaa muistella pitkään ja tuleviakin suunnitella siinä samalla. Ja siinä sivussa tehdä lyhkäisempiä retkiä lähinurkkiin, milloin koiraa kusetellen, milloin muuten vaan maailmaa havainnoiden. Saattaa joku ihan kuntoilumielessäkin liikkua.
 
Homma vaatii tiettyjä varusteita, mutta kaikkea ei tietenkään ole pakko ostaa kaupasta, ellei halua. Varusteiden suhteen pääsee monesti tekemään suuriakin säästöjä tekemällä osan varusteistaan itse ja samalla varmistaa sen, että kamppeista löytyvät juuri ne asiat, jotka niistä pitääkin. Ison rahan voi sitten säästää niihin oleellisiin ja tärkeisiin hankintoihin, esimerkiksi kunnon rinkkaan ja vaelluskenkiin. Varusteita itse valmistamalla oppii myös korjaamaan kaupasta ostettuja välineitä. Ja kuluuhan siinä muutama talvi-ilta rattoisasti, rakentelun lomassa kun ajatukset tuppaavat etsiytymään sinne jonnekin, retkimaisemiin.
 
Näiltä sivuilta löydät vinkkejä retkeilyyn ja retkeilyvarusteiden rakentamiseen.